Ompahan taas vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta! Paljon on sattunut ja tapahtunut...

Aloitetaan nyt vaikka riisenimestiksien super suuresta pettymyksestä... Nemolle saatiin IPO3-tulos, mutta eihän se mieltä lämmittänyt sillä lopputuloksella . Paljon on tapahtunut vuodessa, kun se oli viime vuonna samaan aikaan ihan super tikissä! Nyt sillä meni 4vkoa ennen mestiksi selkä aivan jumiin ja ihmettelin mikä koiraa vaivaa kun se ontui. Lekuri totesi että luusto on ok, joten seuraavaksi matkasimme osteopaatille. Siellä tuomio oli, että koira on jumissa kallonpohjasta asti koko selän matkalta. Sitä on nyt sitten hoidatettu tähän päivään asti ja katsotaan mikä lopputulos on. Luulin, että se oli mestiksiin jo kunnossa, mutta ontuminen alkoi uudestaan heti mestiksien jälkeen maanantaina. Nyt koira on kestänyt treenejä hyvin ja ontumista ei ole ollut.  MM-kisoihin lähtö on edessä viikon päästä maanantaina. Kovin luottavainen olo ei kylläkään ole, koska syksy on ollut näin rikkonainen. Matkaan kuitenkin lähdetään koska reissu on maksettu ja sponsorit hankittu... Tiiviksen osalta mestikset alkoivat loistavasti kun se ajoi 97p. jäljen ja aloitti juoksut samana aamuna! Se tiesi sitten sitä että sunnuntaina suoritukset olivat viimeisenä. C-osa suoritettiin ennen B-osaa ja ihme oli että saimme sen C-osan pettymyksen jälkeen koottua itsemme koko B-osaan. 85p. tottiksesta ei ollut ollenkaan huono siihen nähden, että koiralla oli aikaa palautua 15min. puruista! Ikinä en enään suostu moiseen! Se tuli nyt kokeiltua. Sitten siihen surullisen kuuluisaan C-osaan... Sanottakoon vaikka niin, että outoa oli tuo kokonaiset 68p. ja tuomarin kommentti "tässä oli päivän ehdottomasti paras purukoira". Jännä juttu että epäonnistunut pitkäliike aiheutti noinkin suuret pistemenetykset, ottaen huomioon ettei epäonnistuminen ollut edes koiran vika (videolta tsekattu) ja koira meni heti kiinni mahdollisuuden saatuaan. Noh, näistä jutuista on turha purnata, pettymys on vaan nieltävä ja tulta päin uudestaan! Niinhän se menee, se on pelin ja lajin henki . Siitä sisuuntuneena päätin että kyllähän se koira vielä tälle kaudelle tuloksen ansaitsee ja se saatiin viime viikonloppuna . Tiivis teki Jokelassa IPO-1 tuloksen A97, B86 ja C80! Tuomarina oli suuresti arvostamani Pentti Rapila. Lyhyesti sanottuna hallinta petti tottelevaisuudessa ja puruissa, joka on pieni ongelma ollut koko ajan. Tuo koira kun on aika pakkaus . Jälki oli hyvin samanlainen kuin mestiksissä. Hieman siellä kokeessa äimisteltiin tuomarin ja tuomariharjoittelijan osalta koiran rotua! Liekö syynä hieman riisenille karvattomampi ulkonäkö . Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ensi kauteen!

MM-kisojen jälkeen lisää kuulumisia ja kisatunnelmia Sveitsin maalta. Peukut pystyyn meidän joukkueelle ! Tässä vielä linkki MM-kisasivuille.

 

Terkuin

Heli