Riiseneiden VEPE-mestaruudet ratkottiin viime viikonloppuna ja mekin olimme paikalla Tiivitaavin kanssa. Lähdimme suorittamaan SOVEa lähinnä huumori mielessä, samalla tavalla kuin Nemon kanssa aikoinaan. Emmehän me olleet kertaakaan lajia harjoitelleet, mutta yllytyshulluna otin Jennan ja Lean heittämän haasteen taas vastaan . Hyvinhän se meni, kaikista muista osa-alueista tuli täydet pisteet paitsi esineen viennistä veneeseen. Siinä kun tartuin koiraan kiinni ja liike meni nollille. Tosin näytti vähän siltä että koira ei olisi kuitenkaan suorittanut liikettä. Yllättävän vaikea liike vedessä. Maalla tuo kyllä onnistuu. Kiitokset onnistuneesta suorituksesta apuohjaajallemme, joka suoriutui ensimmäisestä koiranohjaus tehtävästään loistavasti ! Nemon piti myös osallistua kisoihin mutta se lepäilee nyt tämän viikon. Se on todella jumissa ja haluan säästellä sitä riisenimestiksiä varten enkä halua riskeerata MM-kisoja. Nemo on saanut nyt parasta mahdollista hoitoa ja näyttää siltä että kroppa alkaa aukeamaan. Suosittelen kyllä säännöllistä lihashuoltoa kovassa rasituksessa oleville urheilukoirille (lämmittely, jäähdyttely, hieronta, osteopaatti, lisäravinteet jne. jne.) Koiran kroppa kun vaatii samanlaista huoltoa kuin urheilevan ihmisenkin.

Raisu oli myös paikalla kisailemassa ja suoritti täydet 100p. ja oikeuden siirtyä AVO-luokkaan! ... Onnea Jennalle ja Mikolle tästä!

Tässäpä tätä tällä erää. Mestiksien jälkeen sitten kisakuulumiset... Peukut pystyyn sillä treenit on ainakin kulkeneet kivasti .

-Heli-